Kissanpentujen kuulumisia

En ole hetkeen ehtinyt blogiin kirjoitella, sillä "eläintarhassani" on ollut työtä vaikka muille jakaa.

 

2.6 kaverini soitti minulle eräältä hevostallilta löytyneestä kolmesta kissanpennusta. Ne olivat ilmeisesti lähtöisin yhden lähistöllä asuvan rouvan "kissapopulaatiosta". Emo oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Tallin omistajaa ei paljoa pennut kiinnostaneet, lopulta totesi vain lopettavansa ne. Tässä vaiheessa kaverini sitten soitti minulle ja pyysi apuani - voisiko täällä sijaiskodissa oleva kissaemo ottaa nämä pennut hellään huomaansa? No, pakkohan minun oli suostua. Jos jossain ulkona on sijaisemää tarvitsevia pentuja ja mulla hienosti kahta pentua hoitava emä jolla tissit pursuaa maitoa, niin eihän sellaisessa tilanteessa jätetä apua tarjoamatta.

Kaverini sai kiinni kolmesta pennusta kaksi (kolmas katosi lopulta kokonaan), tytön ja pojan, ja toi ne luokseni. Jännittyneinä laitetoimme pienet kissat, joiden iäksi arvioimme n. 5 viikkoa, emän luo sen pentulaatikkoon. Emän reaktio yllätti meidät - se otti pennut vastaan kuin omansa, "tyrkytti" niille nisiään ja pesi ne huolella. Operaatio kissanpentujen adoptio sujui siis upeasti!

Pennut hotkivat heti tarjoamaani Animonda Vom Feinstenin Baby Pateta - selkeästi kiinteään ruokaan oltiin totuttu, ja ruokaa pikkuiset ovatkin mussuttaneet alusta alkaen hirveällä halulla, niin lihakimpaleita, raksuja kuin märkäruokaakin.
Pari ensimmäistä päivää pennut tekivät tarpeensa pahvilaatikon taakse, mutta oppivat pian vessalaatikolle. Siellä ne kuopivat hiekkaa tarmokkaasti peittääkseen tarpeensa siististi.
Alkuun pennut arastelivat minua sähähtämällä jos yritin tulla luo, mutta ikinä eivät rimpuilleet tmv. Sellaista pientä uhkailua vaan, kun olin niin jännittävä ja uusi asia. Vieläkin jos uusi ihminen tulee katsomaan pitää alkuun sähähtää, mutta jää pian pois. Ja varmasti koko tapa loppuu kun lisää sosiaalistuvat. Alusta alkaen kyllä leikkineet vapaasti ja olleet oikein nätisti sylissä.

Mitäs sitten tänne syntyneille pennuille kuuluu?

Hyväähän niille. Molemmat on todettu pieniksi kolleiksi. Tänään lähtivät ensimmäistä kertaa pesästä, omin voimin kiipesivät pahvilaatikosta pois. Eivätkä ole takaisin menneet, kyllä kokonaisessa huoneessa on paljon jännempää seikkailla, opetella painia ja taapertelemista ympäriinsä. Ruokaakin vähän haisteltiin muttei ihan maisteltu, kissanhiekkaa taas vähän natusteltiin ja sitten irvisteltiin.

Huomenna soitellaan ensimmäistä eläinlääkäriaikaa ensiviikolle. "Omat pennut" käyvät vain tarkistuksessa, samaten emä, kun taas nämä vanhemmat pennut saavat jo ensimmäiset rokotuksensa.

 

Pennuista on muuten vielä yksi täällä syntynyt poika (tiikerikuvioinen) ja adoptiopennuista tyttö vapaana. Samaten emä odottaa vielä tietoa tulevasta kodista.

Sitten vähän lisää kuvia...

Eilinen eläinlääkärireissu

Aamulla aikaisin ylös ja nokka kohti Kurikan eläinlääkäriä Nuppu-kissani kanssa. Kello 9.30 oli aika Nupun sterilaatioon ja röntgeniin, siinä ohella sitten rokotettiin, sirutettiin ja otettiin verikoetta, jos siitä saisi selvyyttä Nupun rohinaan.

Nuppuhan tuli mulle jo 2013 kesän lopussa, mutta en ollut aiemmin saanut sitä sterilaatioon. Yritin kyllä kun se oli mulla muutaman kuukauden ollut, ajattelin että olisi jo tarpeeksi kesyyntynyt. Nuppuhan siis kun on löytökissa ja oli hyvin arka tullessaan. Joka tapauksessa, kun koitin saada Nuppua mukaan, niin hammastahan siinä sai niin että veri roiskui. Joten päätettiin sitten lekurin kanssa leikkausta ja rokotusta lykätä siiheksi jotta Nuppu hieman kesyyntynyt, kun ei sisäkissa nyt siihen kuole jossei heti rokotuksia saa tai on leikkaamaton.

 

 No, Nuppu pääsi sitten kuitenkin eräs päivä keväällä livahtamaan ulos. Loukutettua se saatiin vasta kesällä, jolloin oli jo viimeisillään tiineenä... Leikkausoperaatio pian synnyttävälle kissalle olisi ollut niin "raaka", että päätin muutamalta lekurilta hädissään asiaa kyselleenä siis antaa Nupun pentujen vain tulla. Voin jossain välissä kirjoitella tästä pienestä pentueesta oman postauksen, eli siitä lisää myöhemmin...

Sittenpä Nuppu sairastui sitkeään keuhkotulehdukseen, ja rohina ei ottanut laantuakseen, vaikka kuume laski. Monta antibioottikuuria, monta kuukautta, monta eläinlääkärikäyntiä, monta eri eläinlääkäriä. Lopulta pääteltiin, että kyseessä olisi keuhkotulehduksesta jäänyt astma, kun antibiootit eivät purreet. Koska antibioottien anto aralle Nupulle oli yhtä taistoa, päädyttiin sitten kokeilemaan tablettitaistelujen sijaan kortisonipiikkiä, joka ei ihanteellisin keino astman hoitoon ole, mutta Nupun tilanteessa parhain. Se helpotti oireita jonkun verran, muttei poistanut oireita kokonaan. Rohinan vuoksi sitä ei tietenkään voinut leikata, joten leikkaus lykkääntyi jälleen.

Nyt vihdoin sitten rohina oli vähentynyt, ja uskalsin miettiä leikkausta. Lekurikin sitten eilen keuhkot kuunnellessaan totesi, että rohina on niin lievää, että sille tuskin tarvitsee tai edes pystyy tekemään mitään. Tarkistettiin sitten kuitenkin vielä röntgenillä keuhkot, ja mitään astmaan viittaavaa ei näkynyt. (Saan röntgenkuvat itselleni ensiviikolla, ne olivat niin kiinnostavan näköisiä, että varmasti laitan ne tännekin). Varmuuden vuoksi vielä otettiin verikoe, josta voidaan tutkia, voisiko olla allerginen esim. muille lemmikeilleni. Tulokset saan parin viikon sisällä. Ja toki sitten leikattiin kissa - seurasin leikkausta ja olihan se ihan kiintoisa kokemus.



Myös rokotteet Nuppu sai, totta kai. Sirukin laitettiin, sellainen joka lukemalla saadaan myös kissan ruumiinlämpö selville. Kätevää!


                                                                  Nupun rokotuskortti.

 Nyt on kyllä niin ihmisten muokkaama "villikissa" (joskin villikissasta ei enää voi puhua, on Nuppu sen verta kesyyntynyt, toki onhan se vielä jonkin verran arka), että ei mikään ihme, että Nuppu mököttää mulle... Se on tosiaan vieläkin pääosin kylppärissä, toki sillä varmasti jonkin verran kipuja on, vaikka eilen sai pistoksena kipulääkettä ja tänään ja huomiselle varattu kipulääketabletit. Ruokakaan ei ole maistunut, vaikka kaikkea olen kokeillut tyrkyttää, herkuista ja kissantahnoista lähtien. Vettä sentään on käynyt juomassa. Nutriplussaa (eläimien vitamiinilisää) vähän hieroin ikeniin, jotta nyt vähän jostain saisi energiaa.



Nyt kun kerta olin lekurilla, tajusin samalla pyytää hiirille lisää ivermektiinipastaa. Ivermektiinihän on hiirillä käytetyin ja parhain loishäätölääke useimpiin loisiin, jota saa vain reseptillä. Monet käyttävät sitä liuoksena, mutta itse nyt jostain syystä olen tottunut tuota pastamuodossa olevaa käyttämään, ja eipä sillä niin väliä missä muodossa sitä antaa. Ivermektiiniä annostellaan pieni pisara hiiren niskaan.




                                          Ivermektiinin annostelua kasvatilleni Casimirille.

 

 

 Pitäkää peukkuja, että Nuppu toipuu hyvin (ja leppyy minulle :D)!

  

Eipä ollut iso lasku, vaikka tuntui että hirveästi tehtiin kaikkea.