Paljon onnea, Mamma!

26.5 kello yhdeksän aikaan illalla alkoi tapahtua. Makoilin navettavuoron jälkeen väsyneenä sängyllä läppärin kanssa, mammakissa (sijaiskotilainen, viimeisillään tiineenä tullut) vierelläni. Yhtäkkiä emo nousi ja alkoi nuolla sänkyä. Katsoin että mitä ihmettä - no kissalta oli päässyt lätäkkö, jonka ymmärsin lapsivesiksi. Emo siirtyi hieman, jättäen sängylleni taas uuden lätäkön. Se nuoli vuoroin lätäkköä ja alapäätään, selkeästi hermostuneena. Sitten se pomppasi sängyn vierellä olevaan synnytyspesäänsä, pahvilaatikkoon jossa viltti, jonne en ole ikinä ennen sen nähnyt menevän. Siellä se pesi hetken itseään. Laitoin viestiä eräälle kissakasvattajalle, tarvitsin tukea jännään tilanteeseen, vaikka olenhan kerran jo ollut kissan synnytyksessä mukana. Kasvattaja ennusti, että viimeistään vuorokauden sisällä pitäisi pentujen syntyä.

Kissa muuttui levottomammaksi. Se ravasi välillä pois laatikostaan tutkimaan paikkoja, kuin miettien, olisiko sittenkin jossain parempi pesä. Se yritti tunkea esimerkiksi petauspatjan alle (voi sitä näkyä, kun se sen alla ryömi kuin mikäkin myyrä :D), peittoni alle, sängyn alle... Palaten aina lopulta kuitenkin takaisin pesäänsä. Ruokaakin kävi välillä syömässä, vaikka jotkut kissat lopettavat sen jo paljon ennen synnytystä. Välillä se tuli mun luokseni sänkyyn puskemaan ja kerjäämään rapsutuksia. Kissalta tuli myös punertavaa limaa, joka tietysti oli hyvä käydä tiputtamassa juurikin minun sängylleni. Tajusin, että tänä yönä pentujen olisi synnyttävä.

Vahtasin koko ajan makuuhuoneessa. Yhden aikaan yöllä olin koneella sängylläni, ja katselin, että emo se vain pesee alapäätään laatikossaan. Kurkkasin kohta tarkemmin, ja yllätys oli suuri, kun emo ohjasikin jo pentua nisilleen! Se olikin synnyttänyt, ihan mun vieressä mun huomaamatta, oltuaan vain jonkun aikaa paikoillaan pesässä! Nuollessaan pentua puhtaaksi, katkaistessaan napanuoraa (joka oli oikein siististi ja sopivan mittaiseksi katkaistu) ja syödessään istukan olin vain luullut sen pesevän itseään (laatikkoon oli vähän huono näkyvyys koska lipat osittain kiinni, enkä niitä koko ajan käynyt raottelemassa jotta emo saisi rauhan).

Viereisellä "synnytystarvikehyllyllä" oli ollut jo viikkoja kaikenmaailman tarvikkeita pennun maailmaansaattamista varten (sakset napanuoran leikkuuta varten, roskapussi istukkaa varten, talouspaperia, pyyhkeitä jne jne), mutta ensimmäisen pennun hoidon olikin emo hoitanut salakavalasti aivan itse ja vain punnitus jäi minun vastuulleni. Punnitsin pennun, 94 grammaa, ja laitoin sen takaisin emon nisälle. Maiskutus oli suloista ja innokasta, kun pentu hoksasi, miten homma toimii.




Pian emo ojentautui ja näytti keskittyneeltä. Aavistelin, että jotain olisi vielä tulossa. Noin puolen tunnin päästä ensimmäisen pennun löydöstä emo alkoi ponnekkaasti ponnistella. Muutama ponnistus vain, ja pentu oli ulkona!



























Odottelin hetken, että emo sai ulos istukankin, sitten leikkasin napanuoran itse saksilla ja takavarikoin istukan roskikseen. Emo katsoi vähän että mitä sinä siinä, minä olisin itse hoitanut. Mutta ei kyllä estellyt kun hoidin hommat. Sitten ei kun vaan pentu punnittavaksi; tulos oli täysin sama kun aikaisemmin syntyneellä, eli 94 grammaa!

Seurailin vielä jonkin aikaa, että emolla homma varmasti sujuu ja ettei vaan lisää synny. Pari tuntia odotin, mutta tilanne näytti rauhoittuneen joten menin lopulta aamuyöstä nukkumaan. Tuntuipa oudolta nukkua ilman että emo on kainalossa kiinni, se kun on tässä aina nukkunut mun viekussa, nyt se tietenkin oli pesässä vauvojensa kanssa.


Emo on hoitanut vauvojansa oikein hyvin ja ruokakin maistuu. Pennut eivät ole kitisseet, paitsi välillä jos emo on käynyt syömässä tmv ovat saattaneet vähän itkeskellä - tai kun minä kehtasin nostaa ne sängylle kuvattavaksi. Tänään iltapunnituksessa (punnitsen pennut päivittäin, jotta tietää että kasvu varmasti sujuu) musta 105 g (eli kasvanut alle vuorokaudessa 11 g) ja ruskeatiikerikuviollinen 112 g (eli kasvanut jopa 18 g alle vuorokaudessa). Tosi hyvin on siis kasvu lähtenyt käyntiin, emolla kyllä onkin sellaiset utareet että niillä nyt ruokkisi koko Suomen pennut :D ... Kaikki muukin on mainiosti, toivotaan että jatkokin sujuu yhtä sujuvasti!

Kissanpentubuumi

 

Näin keväällä joudun monesti Facebookin kissaryhmien julkaisuja katsellessani istumaan sormieni päälle, etten pentukuvien keräämien sydämien sekaan laittaisi jotain muutakin. Nimittäin sanoja, joista moni pentujen omistaja harmistuisi, jopa vihastuisi. Miksi, eivätkö pennut ole ihana asia? No, suoraan sanottuna usein kotikissapentueet eivät ole. Eivät tässä maassa tai maailmassa - eivät juuri tässä hetkessä, kun kissojen tilanne on mikä on. Kissoja hylätään vuosittain 20 000 - eikös se ole aikamoinen määrä? Tarvitaanko niitä kissoja muka lisää, oikeasti? Joka päivä joudutaan lopettamaan kodittomia. Jatkuva pentubuumi tietää lisää kilpailua hyvistä kodeista - ja jos sen kilpailun häviää liian suuren osallistujamäärän takia, ei hyvin käy. Vaikka sinun pennuillesi löytyisi hyvät kodit, mieti niitä ennestään olemassa olevia pentuja, joilta sinun pentusi vievät kodit. Sinullakin on kissanomistajana suuri valta vaikuttaa kodittomien kissojen määrään, joko leikkauttamalla kissasi tai antamalla sen lisääntyä...

Kissoja syntyy, päivittäin kymmeniä, varmaan satojakin. Niitä syntyy liian nuorille kissoille, liian vanhoille kissoille. Niitä syntyy sairaille kissoille, hyvällä tuurilla terveille kissoille. Niitä syntyy omistajien valvovien silmien alle ja kameran salamavalon räpseeseen kotisohville. Niitä syntyy keskelle metsää, korpikuusen kannon alle Mörrimöykyn koloon. Sitten huudellaan, että missä meidän Misse on kun sitä ei ole näkynyt, ei se yleensä pihasta lähde (sepä se, kun tiine kissa voi katsoa että hoitaa pentueensa mieluiten yksin ja lähtee synnyttämään ties minne). Pennut löydetään, jos löydetään, ja ehkä niistä saadaan ihan kesyjä. Jos ne löydetään ajoissa, ja ennen kaikkea elossa. Ihmiskontaktit alusta alkaen ovat tärkeitä, jotta pennuista tulee kunnon kotikissa-ainesta.

Nykyään yhä useampi sentään osaa pitää tiineen kissansa sisällä, pitääkseen emon ja pennut turvassa. Isää ei oteta vahdittavaksi - eihän sitä edes tiedä, kenelle se Misse on paksuna, herranen aika sentään, eihän me koko aikaa vahdata mitä kissat tekevät. Voidaan vain toivoa, että isä on terve - useat vapaana kuljeskelevat kollit kantavat parantumattomia tauteja mm. kissojen HIViä, eli kissojen immuunikatoa (FIV), tai kissaleukoosia (FeLV), jotka molemmat johtavat erilaisiin oireisiin ja ennenaikaiseen kuolemaan.

Pätevät rotukissakasvattajat testaavatkin aina mahdollisesti lisääntyvät kissat ennen asutusta, sillä tarttuvien tautien kanssa ei ole pelleilemistä. Samaten he testauttavat veriryhmät, sillä mitä tahansa veriryhmiä edustavia kissoja ei voi yhdistää, jos haluaa terveitä ja hyvinvoivia pentuja.

Kysymys kuuluu: Kuinka moni näistä kissapentueidensa hehkuttajista tietää isän ja emän veriryhmät sekä on testauttanut mahdolliset sairaudet? Kuinka moni edes tiesi, että testaukset ovat tärkeitä kissojen terveyden kannalta? Saati kuinka monen emon (ja isän) suku oli tiedossa, jotta perinnöllisten sairaukset mahdollisuuksia yms voisi kartoittaa?

Pentue (terve sellainen) siis vaatii oikeasti muutakin kuin sen, että netistä kysellään kivan värinen kolli lainaan tai huonommassa tapauksessa päästetään se kissa vain ulos yksistään sulhasta etsimään. Kumpa lisääntyvien kissojen rokotukset ja madotuksetkin olisi kunnossa... En edes uskalla toivoa, että näin olisi kaikilla.



Täytyy myös muistaa, että itse kiima stressaa eläintä ja leikkaamattomuus lisää erilaisia riskejä (esim. mätäkohtu), jatkuvista synnytyksistä puhumattakaan! Kissa ei osaa säädellä lisääntymistään - on ihmisen vastuulla pitää huoli siitä, että kissa pysyy hyvinvoivana.

 

Moni selittelee, että juuri nyt ei ole varaa leikata kissaa. Naaraskissan leikkaus maksaa yleensä n. 70-170 e, paikasta riippuen. Usein hinta pyörii satasen pinnalla. Ei se monelle varmasti pikkusumma ole, mutta mätäkohtujen, keisarinleikkausten jne hoitaminen tulee paljon kalliimmaksi.

Puhumattakaan pennuista, jos niitä pukataan ulos parhaimmillaan
jopa kymmenen vuoden sisällä, ja kaikki pitäisi hoitaa kuukausien ajan. Pennut tarvitsevat useita madotuksia ja laadukasta ruokaa kasvaakseen ja kehittyäkseen hyvin. (Mieluiten pennut tulisi toki myös ennen myyntiä rokottaa ja siruttaa, ihanteellista olisi myös leikata, mutta madotus nyt ainakin on "pakollinen operaatio"). Itselläni on ihan käytännön kokemusta siitä, kuinka marketin viljamössöillä ja ilman madotuksia kasvaneet pennut ovat paljon pienempiä mitä asianmukaisesti hoidetut ikätoverinsa (sijaiskodissa siis kun on pari pentuetta ollut kasvamassa). Pentujen kasvattaminen terveiksi, tasapainoiksi kissoiksi ei ole mikään läpihuutojuttu, vaan se vaatii rahaa ja aikaa, sekä runsaasti tietämystä. Paljon enemmän, mitä netistä pentu-uutisia lukiessaan voisi ajatella.




Pennut ovat suloisia, mutta yritetään kuitenkin ajatella niitä itse kissoja, jookos? Niin kauan kuin kissoja on niin paljon, että niitä täytyy lopetella päivittäin, on kotikissojen lisäännyttäminen suorastaan hyvinkin itsekäs teko. Karu fakta, mutta ei auta kuin niellä se.

Kevät on kasvatuksen aikaa

Kevät on niin täynnä hulinaa ja hälinää, etten ole tännekään ehtinyt hetkeen kirjoitella. Koitetaas nyt kuitenkin kertoa kuulumisia.

 

 

Hiirulaa on alettu herätellä "talvihorroksesta", suomeksi sanottuna siis kasvatustauolta on p
alattu! Lauantaina 25.4 syntyi muutaman kuukauden tauon jälkeen hiiripoikue. Huolehtivana emänä häärää Vaahtokarkki, lk fuzzy beige, näyttelystä laatupalkinto kakkosen saanut kaunis neito. Isä on oma kasvattini, Waleran aka Peikkopoika, lk fuzzy agouti. Poikueessa on kasvamassa bone-värinen naaras (jää itselle), sekä kolme urosta (agouti ja kaksi bonea(?)). Urokset tulevat myyntiin.

Myös Ginka's Some Day My Prince Will Come "Prinsessa", odottaa poikuetta syntyväksi milloinka vain. Myös muutama muu naaras on astutettavana.








Ylivieskan näyttelyssä käytiin 2.4, seitsemän hiiren kanssa (kuvissa bokseissa näyttelypäiväänsä viettää Darwin ja Pasi). Oli hyvin väsyttävä, vaikkakin hauska päivä - herätys oli viideltä, lähtö matkaan puoli seitsemän aikoihin, perillä oltiin yhdeksän tienoilla, näyttelyn alettua ryhdyin hiirten virallisissa assistentiksi ja puuhaa ja poukkoilua riitti. Viiden jälkeen lähdettiin sitten oman matkaporukan kanssa kohti kotia, näyttely oli vielä kesken mutta mikäli olisin jäänyt minuutiksikin pidempään olisin voinut myöhästyä viimeisestä kotiin päin menevästä bussista. Lopulta yhdeksältä olin kotona - pitkä päivä siis. Antoisa reissu oli, vaikka tällä kertaa ei jostain syystä laatupalkintoja tippunut, edes sellaiselle joka oli aiemmin jo laadun saanut.
Myös poikkeuksellisen vähän sieltä tarttui mukaan uusia hiiriä, nimittäin vain yksi ainoa:




Ginka's Faith is a Bluebird -hiiripoika, muunnokseltaan lk chocolate. Syntynyt 20.3.2015, kasvattaja Ida Salonen.


Tarttuipa näyttelystä kyllä mukaan jotain hiiren lisäksi, nimittäin Ulla -syrkin poika, Uuno:




Uunon äiti Ullahan menehtyi tuossa talvella, syytä ei voi kuin arvailla - sehän oli jäänyt tavallista pienemmäksi, liittyen ehkä siihen, kun oli joutunut poikueen saamaan ihan poikasena itsekin (oli tullut kasvattajalla vahingossa paksuksi). En tiedä, vaikuttiko tämä sitten asiaan, että sillä ei ollut sitten niin hyvät eväät elämään... Ikävä on kova, mutta Uunon saaminen takaisin toi kyllä lohtua, se on niin äitinsä poika.


Pitkästä aikaa tuli muuten kotilopoikuekin: Achatina reticulata albinoiden jättimäisestä munasatsista on tänään alkanut kuoriutua poikasia!



Toivotaan, että miniotukset lähtevät hyvällä menestyksellä kasvamaan. Saa nähdä, montako noita loppujen lopuksi kuoriutuu - kuvassa on vain minimaalinen osa munista. Osa menee myyntiin jahka kasvavat, mikäli noita aivan hurjasti kuoriutuu niin piakkoin talvihorroksesta herätettävä kilpikonna kyllä vetelee niitä mielellään poskeensa.


Sijaiskotilaiset ovat muuten vähentyneet "uhkaavasti": enää sijaiskodissa on kaksi kania (uros ja naaras, asuvat erillään leikkaamattomuuden takia) sekä se tiineenä tullut emokissa. Saa nähdä, milloin se jakaantuu.