Kevät on kasvatuksen aikaa

Kevät on niin täynnä hulinaa ja hälinää, etten ole tännekään ehtinyt hetkeen kirjoitella. Koitetaas nyt kuitenkin kertoa kuulumisia.

 

 

Hiirulaa on alettu herätellä "talvihorroksesta", suomeksi sanottuna siis kasvatustauolta on p
alattu! Lauantaina 25.4 syntyi muutaman kuukauden tauon jälkeen hiiripoikue. Huolehtivana emänä häärää Vaahtokarkki, lk fuzzy beige, näyttelystä laatupalkinto kakkosen saanut kaunis neito. Isä on oma kasvattini, Waleran aka Peikkopoika, lk fuzzy agouti. Poikueessa on kasvamassa bone-värinen naaras (jää itselle), sekä kolme urosta (agouti ja kaksi bonea(?)). Urokset tulevat myyntiin.

Myös Ginka's Some Day My Prince Will Come "Prinsessa", odottaa poikuetta syntyväksi milloinka vain. Myös muutama muu naaras on astutettavana.








Ylivieskan näyttelyssä käytiin 2.4, seitsemän hiiren kanssa (kuvissa bokseissa näyttelypäiväänsä viettää Darwin ja Pasi). Oli hyvin väsyttävä, vaikkakin hauska päivä - herätys oli viideltä, lähtö matkaan puoli seitsemän aikoihin, perillä oltiin yhdeksän tienoilla, näyttelyn alettua ryhdyin hiirten virallisissa assistentiksi ja puuhaa ja poukkoilua riitti. Viiden jälkeen lähdettiin sitten oman matkaporukan kanssa kohti kotia, näyttely oli vielä kesken mutta mikäli olisin jäänyt minuutiksikin pidempään olisin voinut myöhästyä viimeisestä kotiin päin menevästä bussista. Lopulta yhdeksältä olin kotona - pitkä päivä siis. Antoisa reissu oli, vaikka tällä kertaa ei jostain syystä laatupalkintoja tippunut, edes sellaiselle joka oli aiemmin jo laadun saanut.
Myös poikkeuksellisen vähän sieltä tarttui mukaan uusia hiiriä, nimittäin vain yksi ainoa:




Ginka's Faith is a Bluebird -hiiripoika, muunnokseltaan lk chocolate. Syntynyt 20.3.2015, kasvattaja Ida Salonen.


Tarttuipa näyttelystä kyllä mukaan jotain hiiren lisäksi, nimittäin Ulla -syrkin poika, Uuno:




Uunon äiti Ullahan menehtyi tuossa talvella, syytä ei voi kuin arvailla - sehän oli jäänyt tavallista pienemmäksi, liittyen ehkä siihen, kun oli joutunut poikueen saamaan ihan poikasena itsekin (oli tullut kasvattajalla vahingossa paksuksi). En tiedä, vaikuttiko tämä sitten asiaan, että sillä ei ollut sitten niin hyvät eväät elämään... Ikävä on kova, mutta Uunon saaminen takaisin toi kyllä lohtua, se on niin äitinsä poika.


Pitkästä aikaa tuli muuten kotilopoikuekin: Achatina reticulata albinoiden jättimäisestä munasatsista on tänään alkanut kuoriutua poikasia!



Toivotaan, että miniotukset lähtevät hyvällä menestyksellä kasvamaan. Saa nähdä, montako noita loppujen lopuksi kuoriutuu - kuvassa on vain minimaalinen osa munista. Osa menee myyntiin jahka kasvavat, mikäli noita aivan hurjasti kuoriutuu niin piakkoin talvihorroksesta herätettävä kilpikonna kyllä vetelee niitä mielellään poskeensa.


Sijaiskotilaiset ovat muuten vähentyneet "uhkaavasti": enää sijaiskodissa on kaksi kania (uros ja naaras, asuvat erillään leikkaamattomuuden takia) sekä se tiineenä tullut emokissa. Saa nähdä, milloin se jakaantuu.